Tilintarkastus – pakko

Tilintarkastaja tutkii tilit sekä hallinnon ja kirjoittaa nimen paperiin, myöntää vastuuvapaudet ja sillä selvä. Kannattaa hieman miettiä riittääkö tämä.

Hyvä tilintarkastaja perehtyy yrityksen liiketoimintaan ja toimintatapoihin paikanpäällä. Hän varmistaa, että prosessit ja hallinto toimivat oikein lainsäädännön puitteissa sekä sisäisesti sovittujen ohjeiden mukaisesti. Tarkastuksen tekemiseen vaaditaan perehtymistä, läsnäoloa, toimintojen testausta käytännössä ja haastatteluja.

Huolellisen tilintarkastuksen aikana tulee esille asioita, jotka kuntoon laittamalla vaikuttavat positiivisesti yrityksen tulokseen. Yleensä tilintarkastajalla on myös laajaa asiantuntemusta esimerkiksi verotukseen liittyen. Tärkeää on tiedostaa mihin saakka oma tilintarkastaja voi lisäpalvelujen kautta yritystä konsultoida, voidakseen vielä toimittaa lakisääteisen tarkastuksen. Hyvä tilintarkastaja tietää rajansa ja osaa tarvittaessa ohjata toisaalle.

Tilintarkastuksen lakisääteistä pakosta huolimatta hyvä tilintarkastaja tuo lisäarvoa yritykselle. Panostus lisäarvoa tuottavaan tilintarkastajaan kannattaa.